Astro Uutiset

Uutisia astrologian näkökulmasta

slide2
slide4
slide3
slide1

Suomi nousuun? II-osa

psykologisesta taloussodakäynnistä

suomenkarttaKirjoitin aiemmin: Suomi ajelehtii vailla ymmärrystä, miten se voisi korjata nykyistä suuntaansa,artikkelissa 19.3. SUOMI NOUSUUN ?  Vertasin Suomen hätätilaa yksityiseen henkilöön joka on vaarassa ”seota asioissaan tai saada sydäninfarktin”, tällaisilla astrologisilla astelemilla joissa maamme elää 19.3.2016 asti. 


Vaikka meillä on uskoakseni edelleen rehellinen kapteeni, Juha Sipilä, ruorissa, olemme ulkoisten myrskyjen merellä sisäisten haasteidemme kanssa jossa avunpyytäjien joukko: ”nuoria vetreitä miehiä” pyrkii laivaamme. Tässä on fiktiivisen dokumentin elokuva-ainekset. Kyllä, faktaa ja fiktiota sekaisin, elämme aikaa jossa Neptunus, tuo mielikuvien tekijä, pyörii sumupilvenä estäen näkemästä selkeästi.


Onneksi, Saturnus siirtyy 18.9.2015 Jousimiehen merkkiin ja asettaen rajat, holtittomalle ja laajenevalle merenkäynnille. Kansainvälisyydelle.

Vielä se on Skorpionissa: lyömässä, nykyisen kansainvälisen pankkijärjestelmän ja mediaosakkuuksien auktoriteetilla, dramaattisia tyrskyjä vastakkaisille rannoille, kuten Iltalehdestä poimitut kohdat osoittavat:
1) - Vihamielinen keskustelu turvanpaikanhakijoista on herättänyt vastareaktion: monet vapaaehtoiset haluavat auttaa sotaa pakenevia, otsikoi IL 28.8. sivulla 2.
2) - Supolle lisätöitä: Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu on lisännyt myös suojelupoliisintehtäviä. Kansainväliset terroristin tutkijat pelkäävät, että jihadistit tulevat salaa Etelä-Eurooppaan siirtoalisten mukana Pohjois-Afrikasta, kirjoitti IL 28.8. sivulla 3.  
3) Työllisyys rahat lähes nollassa – ”Nyt on hätätilanne”, otsikoi IL 28.8. sivulla 7.
4) Suomi – varkaiden paratiisi, otsikoi IL 28.8. sivulla 10.


suomenSydanlippu”SUOMI on JOUSIMIES – KANSA”

- JOUSIMIEHEN HELMASYNTINÄ on KYMYTTÖÖMYYS NÄHDÄ ITSEÄÄN!

- JOUSMIES ON AJAN, VOIMAVAROJEN ja RAHAN TUHLAAJA.

- JOUSIMIES ELÄÄ KEHITTYMÄYTTÖMÄNÄ - VELAKSI.

- SIKSIKÖ ANNAMME HUIJATTAVAN ITSEÄMME?
Saturnus on siis pian 18.9. Jousimiehen merkissä ja viipyy siellä jouluun 2017 asti. Olemme syntyneet 6.12., kun Aurinko on Jousimiehen merkissä. Jousimies - edellyyttä Suomea - itsenäistymään - henkisesti! Suomelle: Saturnus Jousimiehessä, EI operoi salaisissa kuoleman vesissä, vaan se asettaa avoimesti ideologiset rajansa, myös valtakunnalliset rajat, kuten myös velkahanat: velaksi elämisen. Se etsii totuutta globaalissa viisaudessaan yhdistäen meidät vuosisataisten kulttuurien yli: jolloin puheet muuttuvat vähemmän kiihottaviksi. Myös Jousimiehessä Saturnus nostaa asiat päivän valoon ja antaa konkreettiset työkalut käyttöömme: valaisten historian varjokohdat - paljaina ja laimentamattomana totuuksina. Samaan aikaan Neptunus on edelleen Kaloissa v.2025 asti, josta on sekä hyötyä, että haittaa. Haitana on sen luomat Globaalit ja Paikalliset illuusiot, koko ihmiskunnassa ja yksilöissä erikseen. Lohtuna, sen antamat luovat kykymme ongelmien ratkaisussa.

 

NEPTUNUS JA KALAT - teema liittyy aina uhrautumiseen. Mutta kenen tai minkä vuoksi uhraudutaan? Kerroin Suomi nousuun? kirjoituksessa Suomen astrologisten karttojen paljastavan suurta ”hulluutta ja sydäninfarktin”- riskiä seuraavien vuosien 2015 - 2016 aikana. 

NEPTUNUS JA KALAT - teema liittyy myös aina yksilön alitajuntaa ja kollektiiviseen alitajuntaan kuten C.G.Jung osoitti. Hän tutki tiedostamattoman ja tietoisuuden välistä suhdetta: esimerkisi sanojen luomilla mielikuvilla. Nyky media: TV, lehdet, internett ja esim. facebook LOIHTIVAT PINTAAN koollektiivista KAAOTTISTA alitajuntaa.    


suomenSydanlippuUHRATAANKO SUOMI?
Jokaisen itseään kunnioittavan ihmisen tulisi kysyä itseltään uhraako hän itsensä totuudelle vai valheelle. Totuus on hyvyys: Jumala. Mutta se ei ole kirkon, moskeijan eikä synagogan auktoriteettitahoinen jumala.

EI ja ei. Meidät on harhautettu. Totuus on jokaisen ihmisen omatunto, jos sitä kuuntelee ilman viinaa, huumeita ja muiden sumuisuutta kiihottavien toimien keskeltä. Rehellisyys itseä kohtaan joka tuo mukanaan ikuiset arvot ja pyyteettömän rakkauden ymmärryksen, ilman mielikuvia tai uhrautumista, poliittisille suuntauksille tai millekään muoti-ilmiöille (trendeille): rahalla ja vallanhalulla olla muiden yläpuolella. Hämäten ja käyttäen muita ihmisiä hyväkseen ”oman edun nimissä”.
Suomi elää todella, todella sekavia aikoja 2015–2018.

 

NEPTUNUS - PETOLLISTA LOHDUTUSTA

Suomen omalla kartalla Neptunus vuonna 1917, kertoo alitajuisesta menetyksen tunteesta sukupolvien ajan joka ympäröi suomalaisuutta, tästä itään ja länteen. Suomen henkinen tehtävä on nähdä molemmat puolet, sekoittamatta niitä liikasi käytännöllisyyteen tai taiteellisuuteen, järkeen tai tunteisiin. Tämä haaste ilmenee Suomessa Neitsyt - Jousimies -teemalla. 

Neptunus antaa petollista lohdutusta, illuusioita, unia ja unelmia, pyrkii siirtämään merivirtauksia, sääilmiöitä ja trendejä huomaamattomasti. Neptunus eksyttää tahattomasti ja aiheuttaa itsepetosta ja sen avulla muut huijaavat meitä. Saturnus Jousimiehessä mahdollistaa sillan ylityksen: yli psyyken pimeiden alueiden vuonna 2016. Meidän noustava ylöspäin muutoin Neptunuksen illuusiot peittävät meidän ymmärryksen epäselvillä hahmoilla, joiden motiivina = vallanhalu ja syöttinä = raha: nämä toimivat eri-arvoisuutta lisäävinä - toimeentulo-kampailussa.

Neptunus on luonto. Jossa luonnonvoimat, villieläimet ja – ihmiset vaanivat. Ulkoiset luonnonvoimat ovat hallinnassa mutta nyt huomaamme, että arvaamaton luonto paljastuu sittenkin sisältämme: sanojen ja kuvien synnyttämien mielikuvien voimasta jotka liikuttelevat - rahaa ja pääomavirtoja!


VIHAPUHE herätetään sana- ja kuva- valinnoilla, joilla media muokkaa mielipiteitä: - propagandalla ja strategisella kommunikoinnilla. Nostaen taitavasti vuoroin pelkoa, vuoroin vihaa pintaan, osumalla tarkasti maaliin jakaen mielipiteitä, lamauttaen ja sytyttäen halun antaa samalla mitalla takaisin! Sanoilla ja kuvilla johdetaan ”taitavasti” teatteriesityksiä, johdatetaan massoja, kuten on aina luotu herätysliikkeitä. Neptunuksella siis hurahdetaan milloin mihinkin, kun yksilön ja kollektiivista tiedostamatonta piilotajuntaa herätellään. Sanavalinnat ja mielikuvat synnyttävät voimakkaita tunnekuohuja turvattomuuden tunnetta - ja Heureka! - Taas syntyy kassavirtaa!!  

Sanaparit: eriarvoisuus - samanarvoisuus, tai suvaitsevaisuus - suvaitsemattomuus nopeina iskulauseina – saavat sekoamaan. Taitavasti käytettyinä iskulauseina ne saavat nopeasti aikaan toimintaa ja jaon kahteen ryhmään. Sodat syttyvät samoilla yksinkertaisilla laskelmilla: luodaan sisäisiä ristiriitoja yksilöissä jotka heijastuvat välittömästi ihmisryhmittymien välillä. Tuoden viereesi täysin erilaisesta kulttuurista olevat henkilöt kuten kuvaus Neptunusmaisessa laiva-meri – tarinassa osoittaa, vastakkaiset näkemykset, elämäntavat ja arvot: asettaa konservatiivisen kapitalistihenkisen miehistön (miehet?) tilanteeseen jossa he alkavat joko tapella ja haastavat laivaan pyrkivät älylliseen mittelöön tai empaattiset liberaalit sosialistiset (naiset?) nostavat merihädässä olevia laivaan, kunnes heidän voimavarat heikkenevät ja laiva uppoaa. Tästä samasta väärästä myötätunnosta lapsetkin syötetään "lisäainein höystetyllä" ruolla.     

SINUN NEPTUNUS
Sekoanko, minä vai sinä? Ei hätää, jos sinulla esimerkiksi Neptunus ja Merkurius keskenään tietyssä astekulmassa syntymäkartallasi, saatat lukea sujuvasti oikein monimerkityksellistä viestiä. Tämän lisäksi kaivataan Neitsyt merkin täsmällisyyttä ja sitten etsitään kokonaisuudentajua Jousimieheltä tai Merkurius, Saturnus ja Pluto - teemoja jossa merkitykset paloitellaan nähdäkseen "noituus" itseilmaisussa ja viestinnässä. Suomen kartalta löytyy kaikkia näitä oikean ja väärän erottamiseksi tarvittavia "työkaluja". Mutta riittäkö tämäkään? Sinä valitset!

suomenSydanlippuSuomessa, suomalaisessa luontessa on parhammillaan kyky poksauttaa valheelliset kuplat puhki. Hierokaamme näkökykymme tieltä väärät "yhteenkuuluvuuden" tunteet ja -paineet. Herätkää!

Sanotukaa irti keinotekoisista "rymistä" ja mielikuvista "samanhenkisten" kanssa. Vierivät kivet eivät sammaloidu - kun pysytte vapaina sisäisesti! Ulkoisella muodin ja suuntausten luomalla vapaudella, ette ole vapaita, tyylisuuntia luovien, agendasta. 

Sillä Neptunus – aikakausi, nyt Kalojen merkissä, velloo sumuisena merenä ympärillämme nostaen mitä oudoimpia alitajuisia näkyjä pintaan jota nopea ”vallanhaluinen media” hyödyntää, loihtimalla, kuin ”sateentekijä” eteemme kulttuuri imperialistisessa sodankäynnissä uhkakuvia, saadakseen kuluttajat ja kansalliset päättäjät toimimaan tahtonsa mukaan.

 

Uutiskilpailussa pelataan ”nopeat, syövät hitaat” peliä, kuka vangitsee lujimmin ihmisten sielut.

 

Nykyinen ”reaaliaikaisuus”, ei salli kuluttajien, eikä päättäjien pohtia asioiden todellista syy-yhteyttä ilmiöiden todellista vaikutusta, itsen ja maailman välillä. Tällainen shokkihoito nostaa alitajuiset mielikuvat pintaan kuin painajaiset – ja tehdään tuhoisia ratkaisuja pakokauhussa vallassa - myös Suomen valtion asioissa.
”Hyvä! Suunta on oikea”, toteaa mediapohatta ja jatkaa mietteitään omassa ryhmässään: "pitää takoa, kun rauta on kuumaa”.

Toisin sanoen kun Pluto Vaakapainotteinen sukupolvi (s. 1971–1983) on käytettävissä. Ja kaikkien niiden, joiden on vaikeaa sanoa ”EI”. He jotka eivätkä kestä kaksinaisuutta edes tyttöjen ja poikien erottelemiseksi, kun on kyse lapsista esikoulussa. Heillä tasapaino on kovin, kovin kiikkerällä perustalla, jota hyvä keinutella.
 
RAHA – ILLUUSIONA
NEPTUNUS KALA - teema matkii, kopioi ja kierrättää, koska jäljennökset, väärennökset ja nännäisesti uudet ilmiöt ”menevät täydestä, kuin väärä raha!”

Tässä on kiteytettynä rahalla luotu ilmapiiri. Amerikkalaisen kulttuuri- imperialismin tuottamassa jäljite maailmassa pelataan nyt viimeisillä aidoilla asioilla: ihmisten turvallisuuden tunteella ja kulttuuripääomalla. Pian luonto on uudelleen muokattua kemianteollisuudella, geenimuuntelulla ja väestönsiirroilla: ruoka ei ole sitä mitä sen pitäisi olla. Ihmissuhteet: miehen ja naisen väliset suhteet eivät ole sitä mitä ne voisivat parhaimmillaan olla, henkiset opit valaistuneiden, profeettojen ja pyhimysten sanoma, ei ole sitä mitä niiden pitäisi olla, ei ole ollut ainakaan 2000 vuoteen. Historian ei kuvaa sitä mitä on tapahtunut vaan sitä, mikä on tukenut ”yritysstrategiaa”.       
   
V a l t a  ja vaihdantavälineenä  r a h a,  on syynä kaikkiin ihmiskunnan ongelmiin. Ensimmäiset vallan anastajat löytyvät faaraon ajan Egyptistä, jossa maagit, papit siis, hallitsivat Aurinko-kalenteria ja kuun vaiheita. Heillä oli kunnia ilmoittaa Niilin tulvaan ja viljelykseen liittyvät pyhät rituaalipäivät, kunnes älysivät väärentää ajankohtia jotta vallanhaluiset faaraot pysyivät vallassa pidempään. Virhe paljastui kun sato ei ollutkaan kypsää, juuri silloin kun seuraava uusi faarao juhli valtaannousuaan, ei ollutkaan mitään tarjottavaa.  


PELASTUS
Neptunus hallitsee sekä henkistä että aineellista tyytyväisyyttä ja toimeentuloa. Neptunus antaa meille kyvyn suunnitteella luovasti elämäämme mutta koska se ei yksin riitä, petymme ja koemme joutuvamme olosuhteiden uhriksi. Vaikka kapinoimme ympäristön konservatiivisia arvoja vastaan liberaaleilla näkemyksillämme toisin sanoen, kun haluamme ”itse valita” sen mitä me olemme siis sen ”mitä, itse haluamme olla”: on lohdullista mielikuvitus -minää - mielikuvitus maailmassa.
Neptunus tarjoaa rakennusaineet molempiin, ympäristön ja itsemme luomaan minään.


naamarinVaihtoOikea tapa on nähdä: molemmat puolet yhtä aikaa, joka hetki, joka asiassa. Opettele pysymään nykyhetkessä, tässä ja nyt – keikkumatta – oikean ja väärän välillä. Tämä on itseasiassa evoluutio seuraava vaihe. Tätä tilaa ei voi ostaa, eikä sitä voi toinen ohjailla meissä. Se on Itseoivalluksen tila – ajatukseton tietoisuus, viisaus ja pysyvä täydellisen ilon ja autuuden lähde mielikuvitusmaailman yläpuolella.


KAKSINAISUUDEN HARHA
Ellemme oivalla, kaksinaisuuden harhaa, joudumme merihätään syyllisyyden tunteissamme siinäkin tapauksessa, että poimimme pakolaisia aluksellemme. Silti vaarna on, heittää lapsi pesuveden mukana. Tämä ei tarkoita, vaikka tuo laivakin ja kansallisuudet ovat harhaa, että ne pitäisi tuhota. Että ihminen, suomalainen ihminen ja meidän amerikkalaisella kulttuuri -imperialismilla häivytetyt kansalliset ominaisuutemme tai eurooppalaisten kansojen ominaisuudet, tulisi hävittää, ”psykologisesti johdetulla miehityksellä” joka voisi olla ”globaalien markkinoiden tavoitteena”.


Rahan ja vallan tavoittelu johtaa täydelliseen hegemoniaan: pääomana ovat kansalaiset – kuluttajat. Pääomaa vaalitaan. Tuotteet varastoidaan ja luokitellaan huolellisesti jotta pääoman vapaaseen liikuttelemiseen globaaleilla ja paikallisilla markkinoilla joita eturyhmittymät toteuttavat operatiivisina ”liikesalaisuuksina” heidän tavoitellessaan yhä suurempia osakkuuksia, myös Suomesta. Varastoitava ”pääoma” saadaan täydelliseen hallintaan, sairaan mielen näyssä ryhtyä jumalaksi, Jumalan paikalle.


Vaikka Neptunus tarjoaa myötätuntoa, sitä on vaarallista jakaa saatanallisille voimille tyhjien unelmien luojille. Kuinka helppoa on kietoutua erinomaisuuden illuusioon, pettää lähimmäisiään jotka useimmat heistäkin, sokeasti tukevat kuolevaa imperialismia vallanhaluisten puutteellisilla "koulusohjelmilla". Miksi teemme itsestämme sokeaa pääomaa? Esimerkiksi romanialainen Herra Tesla, nuuski intialaisilta, noin sata vuotta sitten kuinka avauruudesta voi tuotta ilmaista sähkö loputtomasti. Ja nyt meillä maksetataan näitä tuulimyllyjä ja ydinvoimaloita!?

Neptunuksen avulla voidaan uudistaa haluttuja mielikuvia yhteenkuuluvuuden-tunteesta ja yhteisestä unelmasta kollektiivisella tasolla, vaikka se olisi elämän vastaista. Valheelle perustuvaa.         


ASEKAUPPIAS JA MANSIKANMYYJÄ
Globaalissa markkinataloudessa kilpaillaan osakkeista ja osuuksista joita voidaan ostaa vapaasti millaisesta konsernista tai yhtiöstä tahansa aina sotateollisuudesta mansikanpoimintaan asti, välittämättä kumpi sijoituspuoli mustikat vai mansikat, mustat vai valkoiset ihmiset voittavat tai häviävät. Tässä keinottelussa: laivan keinunta ei haittaa.

Asekauppias "etsii kriisipesäkkeitä" tai "luomalla luo otollisia asiakassuhteita" hypnotisoivilla myynnin edistämisstrategillaan joihin mekin voimme kouluttautua. Joskus sattuu että asekauppoja syntyy jopa saman kadun molemmin puolin... kilpailu konvenee ja "pian varmaan räjähtää.." tuumii asekauppias, ja häipyy paikalta. Mansikanmyyjä on myös samoilla linjoilla. Sillä hänkin haluaa saada tuotteensa myydyksi, sillä niillä rahoilla hän elättää myös lapsensa. Hän ei niitä kuolemaa, vaan hän haluaa suut makeaksi, lapset ja aikuiset tyytyväisiksi punaisilla marjoillaan.

"Mitä eroa?", kysyy kolmas. Aivan kuin he olisivat satumaailmassa asekauppias ja mansikanmyyjä, sopuisasti yhdessä, samalla kadulla!?

Neptunus luo näennäisidylliä, haaveilua, joiden vaaroista vanhat sadut ja myytit kertovat opettavaisia tarinoita, Hannusta ja Kertusta, Rumasta ankanpoikasesta, Lumikista jne. Neptunuksen maailmassa hämätään ilmiöillä.


VANHAT TALOUSMALLIT: kapitalismi ja sosialismi pankkien ja valtion korruptioliitot ovat uhka kansallisvaltioille, niiden tilalle on oikeudenmukaisempi vaihtoehto – distributismi – tämän kehittely sopii nyt, kun Saturnus on Jousimiehessä. Kansalaiskapitalismissa eli distributismissa valta siirtyy oikeille tekijöille, maanviljelijöille ja pienyrityksille (verohelpotuksin), valtioiden ja pankkien ja yksityisten suuriomistukset lopetetaan, jos tarvitaan isoja yrityksiä, ne toimivat osuuskuntina ja osakkuudet hajautetaan tehokkaasti.

Kun Neptunus oli viimeksi Kalojen merkissä 1847 – 1861, luotiin kommunistinen kontrollimalli. Samaan perustaan nojaavat massapsykologian kaupalliset kulutus-käyttäytymis-analyysit. Herätys! Näetkö? Kuinka huomaamattomia ovat orjuudenmuodot!

Itsetuntemus, on siis kaiken A ja O.
Muutoin hyväksymme markkinatutkimukset, primitiivisistä reaktioistamme joiden tulokset tarjotaan pian meille takaisin uusina ”trendeinä”.
 
Kirjoitin keväällä: meillä on reilut puoli vuotta aikaa luoda käytännön korjaussuunnitelmat, jolloin tosiasiat valkenevat, kaikille Suomessa. Näin on tapahtunut (mm. matut) ja sen lisäksi paljon muutakin. Suomi voisi hypätä Islannin mallin mukaisesti irti kaikesta – Jousimieshän on vapaa! Jousimies voi olla guru! (Kaikki ihmiset voivat tulla Jupiter*-ominaisuudella - omiksi guruikseen!) 

*Zeus, naistenmiehenä ym. on keksitty, mielikuvitushahmo, jota roomalaiset nimittivät Juppiteriksi (kahdella p-kirjaimella). Jupiterin alkuperäinen ominaisuus on tulla omaksi Guruksi - sisäisesti - Itseoivalluksen - kautta.


suomenSydanlippuSUOMEN MIEHET – HERÄSTYS – ITSEKURIA! Suomen miehet, te tavalliset suomalaiset miehet, älkää menettäkö malttianne vaikka teitä provosoidaan. Säilyttäkää viisautenne ja voimanne. Teitä tarvitaan! Pysykää miehinä! Yhdessä selviämme näistä harhautuksista. Naiset ja vaimot, löytäkää oma arvokkuutenne ja tukekaa ja kunnioittakaa miehiänne ja poikianne - dominoimatta heitä! Antaaka isälle anteeksi. Vääryyttä ei tarvitse hyväksyä, muutei kaikkiin "hölmöilyihinkään" tarvitse puuttua. Unohtakaa hajottava feminismi- "tuote" joka on raakaa bisnestä, meidän yhteisellä onnellamme.


Itsekurilla asetamme itsenäisesti rajat silloin kun ”toiset yrittävät” laittaa meidät seinää vasten. Varsinkin näinä ajakohtina voimme tuntea vastusta  12/2015-1/2016, 5/2016 ja 10/2016, jolloin SATURNUS on SUOMEN AURINGON päällä.

Suomi 2016 astologinen tulkinta täällä

 
Kuvat ja teksti, Tuija Uusitalo 28.8.2015